Historia

Vastuullista kasvatustyötä vuodesta 1963.

Arvo Suutarinen (s. 1924) perusti Illinsaari kennelin jo vuonna 1963.

Arvo Suutarinen on kasvattanut pääasiassa karkeakarvaisia saksanseisojia. Kasvatit ovat niittäneet suuresti mainetta niin metsäkoepuolella kuin näyttelyissäkin.

Minä olen Pekka Suutarinen ja jatkan Illinsaari kennelin kasvatustyötä. Ensimmäisen oman koirani, karkeakarvaisen saksanseisojan (Illinsaari Sonja) sain vuonna 1973, josta lähtien minulla on ollut oma koira. Jo lapsuudessa päätin; mikäli joskus vaihdan rotua, se on Hovawart. Ensimmäisen Hovawartin hankimme vaimoni Annan kanssa vuonna 2008, Huvimetsän Drusilla (Essi).

Kasvatuksellinen tavoitteeni on terveiden, rodunomaisten Hovawartien jalostaminen. Tärkeänä pidän monipuolisten harraste- ja käyttökoirien tuottamisen. Sama kasvatustavoite on ollut jo isälläni Illinsaari kennelin alusta lähtien. Ihmisystävällinen, sosiaalinen perhekoira, menettämättä rodunomaista luonnettaan ja käyttöominaisuuksiaan.

Pekka Suutarinen